Gerbolamme





Gerbiilit asuvat meillä gerbiilihuoneessa. Lisäksi olohuoneessa on yksi terraario. Terraariomme ovat keskimäärin kokoluokkaa: 80x40x40 cm kahden gerbiilin laumalla ja 100x35x40 cm kolmen gerbiilin laumalla. Varaterraarioista löytyy muutama pienempikin, esimerkiksi väliaikaisesti yksin uutta kaveria odottavalle 60x40x40 cm.

Gerbiilimäärä meillä kotona hieman vaihtelee, mutta pyrin pitämään sen noin 30-40 gerbiilin välillä. Tämä määrä on itselleni sopiva sekä tilojen, hoidon työmäärän että jalostuksen kannalta.
 
Terraarioissamme on paljon purua (poikasilla vähemmän), wc-paperia pesän pehmikkeeksi, pesämökkejä (puumökki-, kookoksen kuori- ja/tai keraaminen pesäpaikka), puusilta tai puutunneli, ruokakuppi ja juomapullo. Gerbiilimme saavat säännöllisesti pahvirullia, pahvilaatikoita, heinää ja oksia jyrisittäviksi sekä toisinaan kylpemistä varten saviruukun, jossa on chinchillan hiekkaa. Terraariot siivotaan noin kuukauden välein. Gerbiilihuoneessa on Electrolux EAP 150 ilmanpuhdistin säännöllisessä käytössä.

Raikkaan veden lisäksi gerbiileillämme on jatkuvasti tarjolla Rapunzelin HerkkuMix tai GerbiiliMix siemen/pellettiseosta. Lisäksi välillä tarjolla on esimerkiksi kuorittuja auringonkukan siemeniä, pähkinöitä, kuivattua ruisleipää, kurkkua, banaania, porkkanaa, salaatinlehtiä.



Oma hoito-ohjeeni uusille gerbiileiden omistajille



-         Gerbiileitä tulee olla laumassa aina vähintään kaksi. Ne eivät ole yksineläjiä. Lauman jäsenet tulee olla samaa sukupuolta.
-         Gerbiilit tarvitsevat asunnokseen terraarion/vanhan akvaarion, jossa on tiheäsilmäinen metallinen ritilä/verkkokatto. Kahdelle gerbiilille suositan noin 80x40x40cm kokoista terraariota. Kolmelle noin 100x40x40cm. Toki isompikin saa olla. Häkki ei ole gerbiileille sopiva asunto.
-         Terraarion sisustukseen suositan jotain seuraavista; puumökkiä/kookoksen kuorta/keraamista pesämökkiä/puutunnelia/puusiltaa/saviruukkua sekä keraamista ruokakuppia. Lisäksi gerbiilit tarvitsevat juomapullon. Terraarioon tulee kuivikkeeksi runsaasti Kutterin purua (jos tämä ei jostain syystä sovi, niin muitakin vaihtoehtoja löytyy). Pesään pehmikkeeksi wc-paperia.
-        Terraarioon ei kuulu muoviset tavarat eikä juoksupyörä.
-        Ruoaksi suositan Rapunzel GerbiiliMix siemen/pellettiseosta, jota tulisi olla jatkuvasti tarjolla. Lisäksi voi antaa vaihtelevasti esimerkiksi kasviksia/hedelmiä/marjoja (kuten kurkkua, porkkanaa, salaatinlehtiä, tomaattia, kukkakaalia, banaania, mansikkaa, mustikkaa), pähkinöitä, auringonkukan siemeniä, kuivattua ruisleipää. Gerbiileillä tulee olla jatkuvasti tarjolla raikasta vettä. Tarkistathan juomapullon toimivuuden päivittäin!
-        Virikkeeksi/jyrsittäväksi gerbiileille sopii tyhjät wc-paperirullat, talouspaperirullat, tyhjät puhtaat pahvilaatikot, kuivattu heinä ja oksat. Ulkoa tuodut pajun tai koivun oksat tulee pitää uunissa 200 asteessa/10 min.
-        Terraario tulee siivota noin 3-4 viikon välein (vaihtelee hieman riippuen gerbiileiden määrästä, purun määrästä, terraarion koosta ja annettavan pahvin määrästä).
-        Gerbiilit tykkäävät runsaasta purumäärästä terraariossa, jotta ne voivat kaivaa tunneleita ja tehdä käytäviä. Suositus on noin 15 - 20 cm. Poikasille suositan kuitenkin vähäisempää purumäärää, jotta niitä olisi helpompi käsitellä eivätkä ne pääsisi syvälle puruihin piiloutumaan.
-        Gerbiilit pitävät hiekassa kylpemisestä. Sopiva kylpyhiekka on chinchillan hiekka. Hiekkaa voi laittaa esimerkiksi matalahkoon saviruukkuun ja nostaa ruukun hetkeksi terraarioon kylpemistä varten esimerkiksi 1-2 kertaa viikossa.
-        Gerbiileiden juoksuttaminen terraarion ulkopuolella ei ole välttämätöntä, vaan tärkeämpää on terraarion koko ja virikkeet siellä. Jos gerbiileitä haluaa juoksuttaa terraarion ulkopuolella, niin suositan juoksutusaitausta, jollaisen saa ostettua esimerkiksi lemmikkitarvikekaupasta. Juoksutusaitauksessa olevia gerbiileitä tulee vahtia jatkuvasti.
-         Kuljetuksia varten gerbiilit tarvitsevat kuljetusboksin.
-         Lisää hyviä ohjeita löytyy netistä esimerkiksi kirjasta Gerbiilifakta (kirjoittaja Minttu Vettenterä).